Translate

lauantai 27. joulukuuta 2014

IITIN URAJÄRVELLÄ


Urajärven lintutornilla on yleensä aika sutina lintujen osaltakin. Ja paikka ei pettänyt täälläkään kertaa. Parvi valkoposkihanhia. 

Joku pelästytti hanhet.

Luultavasti haukka kun mitään muuta ei näkynyt vaikka kuinka tiirasi.

Tosi kaukana näkyi iso kivi. Ihme kyllä kameralla sai jonkinlaisen kuvan. Kiikareilla varmistui että linnut olivat merimetsoja.

Kyllä lintujen seuranta on sitten kivaa.



www.annenasia.blogspot.fi
www.annenluontopaivakirja.blogspot.fi
www.saminluontokuvia.blogspot.fi




perjantai 26. joulukuuta 2014

PESÄ MAASSA



Metsästä saatta löytyä tälläisiä reikiä maassa. Niitä kannattaa vältellä. Nämä ovat maamehiläisen tekemiä. Varsinkin lasten ja muuten allergisten, ettei tule vahinkoa. 



torstai 25. joulukuuta 2014

ORAVAN PUUHAT


Ensin ihmettelin että mitä tuo orava tuohuaa. Kävin äkkiä hakemassa kameran. Orava otti lehmuksesta kuorta ja alkoi keräämään sitä rullalle suuhunsa.

Kun orava sai kuoren kunnolla suuhunsa se lähti vipeltämään oksista katon yli sähkölinjalle. Hetken katselin mihin orava menee. Se että huomioni siirtyi hetkeksi muualle, orava katosi. Kuori kasa taisi mennä pesä tarpeiksi.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

perjantai 19. joulukuuta 2014

SIROKEIJUKORENTO Lestes sponsa


Korentoja on aika paljon erilaisia. Tässä sirokeijukorento.

Jos ei Leca montuilla sattunut olemaan lintuja kuvattavaksi niin oli aina jotain muuta.

Upeaa kun luonnosta löytyy paljon erilaista kuvattavaa.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

SYYSKORENTO


Paikkakunnan yksi erittäin hyvä korentopaikka on Iitin mukulanlahden lintutornin maasto.

Tämä korento päätti laskeutua emännän takille.

Syyskorennot on upea värisiä. Yllätys yllätys punainen kuuluu meikäläisen lempiväreihin.