Translate

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

JOUTSENIA SUMUSSA


Kävimme joen rannassa katsomassa löytyisikö kuvattavaa. Joella olikin aikamoinen sumu. Sumusta ilmestyikin sopivasti laulujoutsenia.

Joutsenet lensivät sopivasti meidän kohdalta . Meinasi pikku kameran kanssa tulla kiire saada kuvaa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

tiistai 22. joulukuuta 2015

NAAKKOJA Corvus monedula


Täällä meillä on paljon naakkoja

Puut ja sähkölinjat täyttyvät äkkiä.

Lahden seudulla on lennellyt 7000 yksilön parvi.

Myöhästyin hieman kuvan otossa. Parvi oli vähän aikaisemmin pallo muodostelmassa.

maanantai 21. joulukuuta 2015

ORAVAN PUUHA TUOKIO


Kyllä on oravan kroppa hyvässä kunnossa kun pysyy moisessa asennossa ja syö.

Hei, ei saa katsoa kun olen syömässä.

Saisikohan tuolta lisää nopesteltavaa.

Nyt tarvii kyllä huilata.

Ei tullut maha vielä täyteen.


lauantai 19. joulukuuta 2015

KAHDEN KERROKSEN VÄKEÄ


Pikkuvarpuset valloittaneet syömäpaikan. Talitiainen ihmettelee, mistä sitä syömistä oikein löytyy.

tiistai 15. joulukuuta 2015

PAHA PÄIVÄ LIIKENTEESSÄ


Minulta alkaa kohta mennä usko liikennesääntöihin . Monen autoilijan kannattaisi käydä päivittämässä merkki tietoisuus liikenneviraston sivuilta . Minulle ainakin on autokoulussa opetettu että tämä merkki tarkoittaa väistämisvelvollisuutta. Ei etuajo oikeutta. Todella monet autoilijat luulevat että tämän merkin takaa voi surutta ajaa toisten eteen. Pahus kun alkaa taas hermostuttaa. Taas meinasi tulla peltisepille töitä.www.liikennevirasto.fi/tieverkko/liikennemerkit

Moottoritiellä ajettaessa on muistettava, että tielle liittyjä tulee kolmion takaa ja  tällä on väistämisvelvollisuus. Lähde on liikennevirasto.

Yksikin autoilija vielä jopa osoitti mieltä kun en antanut pahassa paikassa tietä.

Toinen paha asia on pimeässä liikkuvat ihmiset koirineen, Tullaan tielle miten sattuu. Kuten tänään. Kaksi ihmistä tuli tien reunaan . Satuin huomaamaan ne ihmiset mutta en heti koiraa joka oli kolme neljä metriä pitkän liekan päässä, keskellä tietä.

Ilman mitään heijastavaa kaikki kolme. Sain kyllä auton pysähtymään hyvin ja ennen koiraa. Mutta kyllä sain paheksuvia katseita pitkään . Hyi paha autoileva setä. Heijastimia kaikille. Jos ei itselle niin lemmikeille edes.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

lauantai 12. joulukuuta 2015

SINISORSA Anas platyrhynchos

Tämä sinisorsa( heinäsorsa) asustaa Heinolan lintutarhassa. Ei ole kyennyt elämään luonnossa. Aika paha siipi vamma. 

torstai 10. joulukuuta 2015

POSLIINIA

Näitä käytettiin aikoinaan juhlakattauksissa. Nämä posliinit ovat lastina ollutta Saksalaista MEISSEN posliinia. Laiva oli St,Mikael.


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

PARI TYKKIÄ


Näin Suomen itsenäisyyspäivän jälki mainingeissa löytyi pari tykin kuvaa.

Tykkejä on käytetty laivoissa mutta sitä en tiedä mistä laivoista ne on . Kuvat on otettu Kotkan merimuseossa.

perjantai 4. joulukuuta 2015

torstai 3. joulukuuta 2015

VALKOPOSKIHANHI Branta leucopsis


Onkohan korkeimmalla oleva hanhi pomo.

Taitaa olla päätähystäjä.

Sulista on pidettävä huolta.


Aika sotkuinen kivi.