keskiviikko 20. marraskuuta 2013

KOULUJUTTU


Koulukiusaaminen. Todella hankala ja erittäin vaikea asia. Siinä kärsii kaikki. On sellaisia kiusaajia jotka haluavat vaan näyttää toisille ja haluaa sitä myöten kavereita .Ne eivät silloin ole oikeita kavereita. Koulukiusaamista ei varmaan saada loppumaan koskaan . Usein poika tai tyttö joka joutuu kiusaajien kynsiin on erilainen. Ei ole muoti vaatteita, ei tykkää samoista asioista on vaan erilainen .

Nuorten joukossa on myös sellaisia jotka tietävät että tämä on väärin. He eivät vaan uskalla kertoa vaikka opettajille,ettei joudu itse kiusatuiksi. Se mikä on suuri huoli , kiusattu nuori ei uskalla kertoa asiasta kotona tai koulussa.Pyörittelee vaan mielessään asiaa ja kärsii suunnattomasti. Jossakin vaiheessa tulee aivan varmasti katkeaminen. On myös sellaista että kun jotain nuorta kiusataan ja opettaja huomaa asian hän kääntää selkänsä ja kävelee pois. On käynyt myös että kiusattu nuori sai jälki-istuntoa eikä kiusaajat. Miten on mahdollista.

Nykypäivänä myös opettajia vähennetään eikä esim. välitunneille ole riittävästi valvontaa.Nämä nuoret, joiden paatunut into kiusata "heikompia" on käsittämätöntä . Ovatko he kateellisia vai ovatko he niin väärän seuran kipeitä.Sietäisi alkaa miettiä elämän tosi-asioita. Kiusaajat jotka hakevat huomiota kiusaamisen kautta voisi kokeilla jotain muuta. On muitakin keinoja hakea ja saada huomiota nuorten keskuudessa. Kannattaisi kokeilla. Aiheesta voisi paasata vaikka kuinka mutta tässä tälläinen tunteen purkaus .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HYVÄÄ JOULUA