Translate

torstai 26. joulukuuta 2013

SAIRAALAN PÄIVYSTYSREISSU

Toissa päivänä kyynärpää kipeytyi ja alkoi turvota ja punoittaa. Jaahas mikä kumma  käteen tuli. En kyllä muista että olisin käden johonkin satuttanut. Ihmettelin asiaa päivän verran .

Tulin aamulla kuuden aikaa töistä kotia ja kävin nukkumaan. Heräsin eka kerran jo puol kymmenen aikaa ja päätettiin että menen sairaalan päivystykseen näyttämään kättä. Ei muuta kun vaatteet päälle ja ajoin sairaalle. Olin sairaalalla noin kello 10.20.

Pääsin äkkiä kyllä ilmottautumaan mutta sitten alkoi odottelu. Sairaalalla oli aika ruuhka,oli kaikenlaista potilasta vauvoista aikuisiin . Se on hyvä asia että vauvat ja lapset pääsääntöisesti pääsee ensiksi ja ne jotka tarvivat äkkiä hoidon aloittamista .

Mutta sitten nämä jotka ovat niinsanotusti helppoja potilaita,  joille ei muuta kun antibiootit ja kotia. Yllätys yllätys, tämä ryhmä on valitettavasti se ryhmä joka kärsii kaikista eniten. Nämä joutuvat parhaassa tapauksessa odottamaan tuntitolkulla.

Oli kulunut jo 4 tuntia kun olin ilmottutunut, aloin ekakerran kyselee että onkohan minut unohdettu kokonaan. Sain vastauksen että kyllä se nimi listoilla on. Aikaa oli jo kulunut sen verran paljon että en enää viitsinyt kotiakkaan lähteä. Kävin aika monta kertaa kyselemäs että joko pääsis . Vastaus oli aina sama. Pitää olla kärsivällinen. Paha ruuhka.

Katselin kelloa jo aika huolestuneena,  kohta pitäisi päästä taas töihin . Juuri kun meinasin taas mennä hopottamaan, lääkäri kutsui sisään . Tutki ihan hyvin käden, otatti pika tulehduskokeen , antoi ohjeet ja kirjoitti reseptin . Aikaa meni noin 10 minuuttia ja sanoi että heippa. Olin sairaalalla ainakin 7 tuntia moisen asian takia. Kyllä sapetti.

Kyllä päivystykseenkin pitää saada lisää lääkäreitä. Vaikka edes valmiustilaan että tulee jos tarvii.
Ei se niin kummoinen asia voi olla .

 Vaihto ehtoja olisi ollut. Varttua että pääsee omalle lääkärille tai soittaa lääkärille joka suorittaa kotikäyntejä. Niinpä niin . Tulipahan suosittua kunnallista hoitoa . Kyllä päättäjien pitää saada äkkiä jotain aikaseksi ei tälläinen voi olla tänä päivänä mahdollista . Kyllä rahaa pitää löytyä sairaanhoito puolelle paljon lisää. Kuin myös meidän muuhun turvallisuuteen, ei poliiseja pidä vähentää.

Ai niin lopuksi lääkärin kommentti: Otin sinut nyt tähän väliin vaikka ei olisi ollut sinun vuoro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti