Mummon pihassa on kaikenlaisia kukkasia ja nyt keväällä ne oli upeassa loistossa. Mummon kevät kukka kokoelmaan kuuluu skilloja,krookuksia, sinivuokkoja. Tässä muutama esimerkki.
Tämän hetkinen tilanne on että raparperit on tosi isoja ja tuomi kukkii. Tässä kuva krookuksesta.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
tiistai 29. huhtikuuta 2014
VALKOPOSKIHANHI BRANTA LEUCOPSIS BARNACLE GOOSE
maanantai 28. huhtikuuta 2014
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
LÖYTÖ LUONNOSSA
Olimme tutkailemassa kouvolan jyräänjoella paikkoja. Talvella ja kesällä suosittu paikka on paaskoskenmaja. Siellä on upeita paikkoja. Kannattaa käydä.
Huomasimme aika lähellä meitä hienon rantakallion. Ei muuta katsomaan. Päästiin muutama metri eteenpäin kun katse huomasi jotain. Oksennuspallo.
Jonkun petolinnun luultavasti pöllön sulamattomat tarpeet. Pallo muodostuu muunmuassa karvoista,luista, höyhenistä.
lauantai 26. huhtikuuta 2014
perjantai 25. huhtikuuta 2014
HARAKKA PICA PICA MAGPIE PIE PEGA
Tämä "frakkipukuinen" lintu on kaikille tuttu näky. Rehvastellen paikkoja tutkiva ja kaiken lisäksi paha ääninen. |
Harakat tepastelevat ympäri pihaa ja nappaavat suuhunsa etanoista lähtien kaiken ruuaksi kelpaavan. |
Joskus on telkkarissa nähnyt harakan pesän joka on täysi kaikenlaista kiiltävää. No ainakin piirroselokuvissa. Pitää muuten joskus kokeilla onko asiassa perää. |
www.annenasia.blogspot.fi
www.annenluontopaivakirja.blogspot.fi
www.saminluontokuvia.blogspot.fi
torstai 24. huhtikuuta 2014
VESIMITTARI GERRIDAE
Veden äärellä ollessa, näitä luteisiin kuuluvia ötököitä näkee usein. Nämä taiturit viilettävät veden pinnalla vauhdikkaasti.
Tämä tykkäsi olla risun luona suojassa ja huilaamassa. |
Jalalla on hyvä ottaa tukea eikä lähde ajelehtimaan. |
Välillä piti ottaa oikein kunnolla tukea. |
Uskomatonta miten vesimittari pysyy veden pintäjännityksen ansiosta pinnalla. |
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
RANTAKÄÄRME NATRIX NATRIX GRASS SNAKE GRAMA COBRA COULEUVRE
Vanhalta nimeltään tarhakäärme. Suomen suurin käärmelaji ja on myrkytön. On meillä Suomessa rauhoitettu.
Tämä kuherteleva pari on kuvattu Kotkan Maretauriumissa. Ollaan käyty siellä aika monta kertaa ja aina siellä on yhtä mukava käydä.
tiistai 22. huhtikuuta 2014
LINTUTILANNETTA JOELLA
Pilkanmaan kuvan kaunista kevät maisemaa. |
Sinisorsat päiväunilla |
Tukkasotkat ja joutsenet viihtyvät myös hyvin tällä alueella. Vartutaan vaan että harmaahaikara ja liejukanat ilmestyvät meidän näköpiiriin. |
Hei kaverit. Mahdunko vielä samalle puomille. |
Ei ole onneksi tulossa muita. Kiireesti valitsemaan oma paikka. www.annenluontopaivakirja.blogspot.fi www.annenasia.blogspot.fi www.saminluontokuvia.blogspot.fi |
maanantai 21. huhtikuuta 2014
TAIDETTA JOESSA THE ART OF THE RIVER
Kettingillä yhteen sidotut puupuomit. Tummana virtaava vesi.
Veden värjäämä puu. Yksinkertaisen kaunista!
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
KORKEAKOSKELLA
Käytiin tarkastamassa Korkeakoskella kalatilanne.
Pitkä laituri joka jatkuu vielä pienen saarekkeen jälkeen. Täältä korkeakoskelta voi saada jopa 20 kg lohia. |
Ensimmäisellä laiturilla on myös paikat siian ongintaa varten. Pari kertaa on itsekkin tullut siikaa kokeiltua.Siiat voi myös olla kookkaita. Itse olen auttanut kaveria joka sai 2.6 kg siian. |
Laiturille tultaessa on myös vasemmalla puolella siian onkijoille lisää paikkoja. Oma saama siika oli 1.6 kg. |
Täällä on kyllä panostettu minusta hyvin kalastajiin. Löytyy myös hyvä kalan perkauspaikka. |
Löytyy kaloille kylmiö ja myös kalastajille oma jääkaappi. Vierestä löytyy kahvinkeitin ja saalispäiväkirja. |
Täällä voi paistella vaikka makkaraa. Etu vasemmalla on kalan savustus paikka. |
Laituri alueelle mennessä on hieno kyltti. |
Ja tietysti opaste mistä saa kalastusluvat. |
Näkymä alimmaiselle laiturille. Näkyy olevan muutama taimenen pyytäjä. |
Täällä varoitetaan myös kanoista joita tepastelee piha-alueella |
lauantai 19. huhtikuuta 2014
perjantai 18. huhtikuuta 2014
JÄRRIPEIPPO BRAMBLING PINSON DU NORD
Järripeippo( Fringilla montifringilla ).
Ne ovat ilmestyneet joka kevät linnunruokinta paikalle. Ennenkuin jatkavat taas pesimä paikoilleen.
Järripeippoja esiintyy koko suomessa. Mutta vahvin kanta taitaa olla pohjois-suomessa. Ja se on myös muuttolintu.
Ne ovat ilmestyneet joka kevät linnunruokinta paikalle. Ennenkuin jatkavat taas pesimä paikoilleen.
Järripeippoja esiintyy koko suomessa. Mutta vahvin kanta taitaa olla pohjois-suomessa. Ja se on myös muuttolintu.
torstai 17. huhtikuuta 2014
KIMALAINEN KAUNIISSA KUKASSA
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
HANHIA GEESE GANSOS
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Turilaan toukat on kamalan näköisiä. Miten niitä olikin ihan älyttömästi meidän kompostissa kun käänsin sen. saminluontokuvia.blogspo...
-
Oltiin kävelyllä lähimetsässä kun huomattiin yhden puukasan vieressä näitä hyppyhäntäisiä ihan uskomattoman paljon. Jos näitä ilmestyy k...
-
Kalaruokien ystäville olisi hyvä ruoka-ohje. Värikästä kalakasaria kannattaa kokeilla. Hyvä ja helppo tehdä. Meillä tykätään tästä ruuasta...