sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

KORKEAKOSKELLA

                                         Käytiin tarkastamassa Korkeakoskella kalatilanne.

Pitkä laituri joka jatkuu vielä pienen saarekkeen jälkeen. Täältä korkeakoskelta voi saada jopa 20 kg lohia.

Ensimmäisellä laiturilla on myös paikat siian ongintaa varten. Pari kertaa on itsekkin tullut siikaa kokeiltua.Siiat voi myös olla kookkaita. Itse olen auttanut kaveria joka sai 2.6 kg siian.

Laiturille tultaessa on myös vasemmalla puolella siian onkijoille lisää paikkoja. Oma saama siika oli 1.6 kg.

Täällä on kyllä panostettu minusta hyvin kalastajiin. Löytyy myös hyvä kalan perkauspaikka.

 Löytyy kaloille kylmiö ja myös kalastajille oma jääkaappi. Vierestä löytyy kahvinkeitin ja saalispäiväkirja.

Täällä voi paistella vaikka makkaraa. Etu vasemmalla on kalan savustus paikka.

Laituri alueelle mennessä on hieno kyltti.

Ja tietysti opaste mistä saa kalastusluvat.


Näkymä alimmaiselle laiturille. Näkyy olevan muutama taimenen pyytäjä.

Täällä varoitetaan myös kanoista joita tepastelee piha-alueella

Kalastuskievarista saa lupia ja evästä jos nälkä yllättää. Kannattaa mennä vaikka katsomaan paikka jos itse kalastus kiinnosta. Paikka on hieno.

Yksi pieni muistutus. Laitureille ei saa mennä kuin kalastajat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HYVÄÄ JOULUA