tiistai 10. joulukuuta 2013

KIRJOLOHTA UUNISSA



Tässä on yksi meidän suosikki kalaruoka. Kala on painaa noin 1,5 kg . Raaputa kalasta suomut pois. Poista myös pää ja evät. Laita putsattu kala kalapussiin.


Putsattu kala on pussissa ja valmiina täytteeseen , muista laittaa kalaan suolaa

Täytteeksi riisin ja kananmunan sekoitus . Riisi on keitetty kypsäksi samoin kananmunat. Kananmunat murskasin ja sekoitin riisin kanssa sekaisin. Munia laitoin kolme. Riisiä keitin 3 desilitraa( raakaa riisiä)

Täytettä kalan sisälle ja loput voi laittaa kalan vierelle. Uuni 200 asteeseen ja paistoaika noin 1 tunti. Paisto aika riippuu vähän  kalan koosta.

Valmis annos lautasella. Laitoin salaattia mukaan. Salaatissa on keräsalaattia kurkkua ja maustekurkkua . Kastikkeessa on etikkaa pari korkillista , maun mukaan suola , sokeria , sinappia ja rypsiöljyä.


maanantai 9. joulukuuta 2013

LINTUJEN RUOKINTA

Meillä on ruokittu lintuja jo monta vuotta, Meistä on kiva seurata kun linnut ja joskus orava käy syömässä.
Olemme jo pitkään ihmetellyt mihin fasaanit on hävinnyt. Yksi vaihto ehto olisi että joku tauti on vähentänyt kannan . Eräs vaihtoehto on kylällä pyörinyt ilves. Tai pesintä vaan ei ole onnistunut mikä näkyy tällä hetkellä kannassa. Tietysti yksi on nykypäivänä lisääntynyt rakentaminen . Fasaanien elinalueet ja pesimis paikat vähenevät kokoajan . No mutta tässä muutama kuva talitiaisesta .









sunnuntai 8. joulukuuta 2013

HIIRIPÖLLÖ

Oltiin menossa katselemaan ja tutkimaan lähialueen metsiä. Eikä menny kuin hetki kun poika sanoi että tuolla on pöllö. Lähemmän tarkastelun jälkeen totesimme että se oli hiiripöllö.

Eikä mennyt kuin pari päivää eteenpäin niin lehdessä oli kirjoitus hiiripöllöistä. Niitä on tällä alueella runsaasti tänä syksynä. Eli sehän tarkoittaa että hiirikanta on hyvä tällä alueella. Siitä hyötyvät kaikki petolinnut ja petoeläimet.

Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli että kuvaaja ei oikein onnistunut kuvissa.








lauantai 7. joulukuuta 2013

MUUTAMA KUVA LUONNOSTA


Tässä muutama otos retkiltä.

Ohjetaulu lappalan rannalta

Kaislikossa suhisee

Upea koivikko

Torvijäkälä

Torvijäkälä

Karpalo saalis 

Joku unohtanut kauppakassin 

perjantai 6. joulukuuta 2013

SYKSYN LEHTIÄ

Tänä syksynä oli aivan upea ruska täällä etelässäkin. Luonnossa oli kiva kävellä ja katsella maisemia.
Puista tippuneet lehdet keräsi hienot vesipisarat sateen jälkeen. Nyt vartutaan vaan lunta , että tulisi vähän valoisampaa ja  pääsisi harrastaa muita lumiaktiviteettejä. Tällä hetkellä näyttää lupaavalta kun tätä kirjoittaessani sataa lunta.









torstai 5. joulukuuta 2013

VALKEALAN PURURATA

 Valkealan monitoimihallin vierestä lähtee yksi hyvin suosittu kuntoilureitti. Pururadan varrelle on tehty paikka missä voi esimerkiksi paistella makkaraa ja järjestää vaikka pieni muotoiset kisat. Tätä paikkaa käyttävät pienet mykertäjät eli päiväkerholaiset ja monet muut.

Täällä voisi vaikka yritykset järjestää toiminta päivän. Ensin pientä ulkoilua makkaranpaiston kera ja sen jälkeen hallille saunomaan ja uimaan . Paikka on kankaan reunalla ja vieressä on vanha hiekan ottamo.



Tässä voi kokeilla kuka hyppää korkeimmalle

Voi paistaa melkein mitä vaan. 


Muutama muu kuntoilu laite 



keskiviikko 4. joulukuuta 2013

KAISLIKKO


Kyllä valo tekee välillä outoja sävyjä luontoon . Niin kävi eino myrskyn aikoihin lappalanjärven rannalla.
Aurinko paistoi kaislikkoon joka loisti upeasti. Samalla järven pinta oli sysimusta. Tuli aika jännä kontrasti kuvaan . 





POROJA